|
Asumme omakotitalossa Rautusjärvellä
n. 18 km Kittilän Leviltä pohjoiseen. Perheeseemme kuuluvat Tuire, Pasi ja Pasin isä Kalevi sekä koirat Rico
"puhdas sekarotu" ja japaninpystykorvat Mopedimuorin Jääprinsessa
"Ninni", Noidens Stars of Gutten "Max", Noblewhite Charmant Fleur "Sabina", Balistar India "Milli" ja Dreambears
Arctic Loverboy "Yuki". Joukkoomme kuuluivat myös edesmennyt
Akpe Noriko "Nami" ja edellisen poika
Yuki-Noosama "Nakke", joka äkillisesti kuoli vuonna 2002. Kennelimme
nimi MAAHISKIVEN sai nimensä vanhoista uskomuksista ja tarinoista joiden mukaan "jänkkäläisiä" olisi kadonnut näiden kivien
siirtyessä yhteen. Sittemmin näitä kiviä alettiin kutsua maahiskiviksi, joita on olemassa kaksi isoa ja pieni. Mummola eli Kalevin
synnyinkoti on siirretty samasta vaarasta Mantojärven rannalta n. 2 km päästä tänne Rautusjärven kylälle yli 50 vuotta sitten. Maahiskiviä
pelättiin, mutta myös niiden luona käytiin kertomassa murheet ja huolet. Kennelnimen saimme 14.02.2000, tosin vuodesta 1995 on emäntä ja isäntä japsien kanssa häärinyt. Koiria on kotona aina ollut, pystykorvia
nekin. Tervetuloa Maahiskiven kennelin kotisivuille!
|
We live in Lappland - Northern Finland. Our familymembers are
Tuire, Pasi and Pasi's father Kalevi and some Japanese Spitz: Mopedimuorin Jääprinsessa
"Ninni" , Noidens Stars of Gutten "Max",
Noblewhite Charmant Fleur "Sabina", Balistar India "Milli" and Dream Bears
Arctic Loverboy "Yuki". Japanese Spitz
male Yuki-Noosama "Nakke" and his
mother Akpe Noriko "Nami" are our loving memory. Welcome
to Kennel Maahiskiven homepage!
|